Yritysten määräaikaisen kustannustuen toinen hakukierros on alkanut tänään. Haku päättyy 26.2.2021 klo 16.15.
Tukea voi hakea Valtiokonttorin sähköisessä palvelussa.
Yritysten kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi, ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä vaikeasti sopeutettavista tukikauteen kohdistuvista palkka- ja muista kuluista. Hallituksen linjauksen mukaan tuen tarve ja määrä arvioidaan epidemian ja sen torjumisen aiheuttaman liikevaihdon äkillisen menetyksen perusteella.
Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronapandemian vuoksi, ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä liiketoiminnan joustamattomista palkka- ja muista kuluista. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset voivat saada kustannustukea. Kustannustukea myönnetään vain yhdistyksen/säätiön taloudelliseen toimintaan.
Tuki on luonteeltaan takautuva, eli sitä maksetaan jo syntyneistä kustannuksista.
Yritysten määräaikainen kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
- Yrityksen toimiala kuuluu tuen piiriin AI yritys, jonka päätoimialaa ei ole mainittu valtioneuvoston asetuksessa, mutta joka esittää liikevaihtonsa laskulle erityisen painavat koronapandemiaan liittyvät syyt.
- Yrityksen oma tukikauden liikevaihto on pudonnut yli 30 % vertailukauteen nähden.
- Yrityksellä on tukikauteen (1.6.-31.10.2020) kohdistuvia palkkakuluja ja/tai joustamattomia kuluja ja menetyksiä, joita on vaikea sopeuttaa. Kulujen tulee olla lopullisia.
- Yritykselle lain mukaan määräytyvä kustannustuki on vähintään 2000 euroa.
- Yritystä ei koske mikään kustannustukea koskevassa laissa tarkoitettu kustannustuen myöntämisen este.
Lisätietoja sekä Valtiokonttorinsähköinen asiointipalvelu:
https://www.valtiokonttori.fi/palvelut/korvaus-ja-vahinkopalvelut/yritysten-kustannustuki/